Press "Enter" to skip to content

Dolly Partonin huikea musiikkiura

Dolly Parton on yhdysvaltalainen countrylaulaja ja supertähti ja nimi, jonka varmaan kaikki tuntevat. Lisäksi hän on tehnyt lauluja ja ollut mukana monissa elokuvissa. Dollylla on suuri merkitys countrymusiikissa, olihan hän ensimmäisiä naispuolisia countrylaulajia.

dolly-parton1Supertähden kulta-aikaa oli 70-80-luvun aika, jolloin hän toi uusia ulottuvuuksia countrymusiikkiin. Dolly Partonin kunniaan kuuluu countrymusiikin julkisuus, pääsy musiikin valtavirtaan ja yleisön tietoisuuteen ja kuultavaksi. Dolly Partonia on pidetty yhtenä Yhdysvaltain parhaista lauluntekijöistä ja on hänellä jopa oma huvipuistonsakin Dollywood Tennesseessä.

Eipä mikään ihme, että Dolly Partonilla on oma jukeboxinsakin. Se on laite, joka soittaa Partonin countrylauluja ja on koristeltu laulajan tyylin mukaan: blondilla tukilla ja isoilla rinnoilla.

Ensimmäiset hitit

Dollylla oli jo musiikki geeneissä, koska hänen äitinsä soitti kitaraa. Lisäksi hänen isoisänsä oli niin ikään viulisti ja lauluntekijä. Eipä ollut ihme, että Dollylle jo lukion jälkeen oli selvää, että hänestä tulisi countrylaulaja.

Dollyn ensimmäiset menestyslaulut sijoittuvat vuoteen -66, jolloin hän yhdessä Owensin kanssa teki biisit: “Put It Off Until Tomorrow” ja “The Company You Keep”. Samaiset biisit päätyivät myöhemmin Bill Phillipsin laulamana top-10-listalle. Vuosi myöhemmin Dolly jo levytti oman levynsä ”Dumb Blonde”, joka niin ikään teki tilaa top-listoilla. Lisäksi hänen ensimmäisen albuminsa ”Hello, I’m Dolly” nousi suoraan kärkikahinaan.

Tämän jälkeen Porter Wagoner pyysi Dollya mukaan televisio-ohjelmaansa vakioesiintyjäksi, mihin tämä suostui. Tämä menestyksekäs esiintyminen johti yhteistyöhön, joka päättyi vuonna 1974. Seuraavina vuosina Dolly julkaisi useita menestyskappaleita, kuten esimerkiksi: “Just Because I’m a Woman” (1968), “Mule Skinner Blues” (1970), “Joshua” (1971), “Coat of Many Colors” (1971) ja “Jolene” (1974).

Jolenen jälkeen Parton ryhtyi sooloesiintyjäksi, ja vuosina 1975 ja 1976 häntä kutsuttiinkin vuoden countrylaulajaksi. Parton laajensi tyyliään myös popin, balladien ja diskomusiikin suuntaan. Tyylisuunnan vaihdon myötä siitä seurasi esimerkiksi kappale “I Will Always Love You” (1974).

Menestys jatkui 80-luvulla

dolly1Siinä missä Jimi Hendrixin ura päättyi traagisesti 1970-luvulla, oli Parton puolestaan 80-luvun loppuun mennessä saavuttanut kahdeksan countrylistan ykkössijoitusta. Tässä vaihessa hänet tunnettiin sekä country- että popmusiikin supertähtenä. 80-luvulla Parton aloitti myös elokuvauransa. Hän ei enää saanut menestyshittejä top-10 listalle, minkä johdosta hänen levytyssopimuksensa RCA:ssa peruttiin. Tästä syystä Parton siirtyi Columbia Recordsille ja teki muun muassa trion yhdessä Emmylou Harrisin ja Linda Ronstadtin kanssa. Kyseinen triohitti nousi listaykköseksi ja voitti jopa Grammy palkinnon parhaasta duosta ja ryhmä countrylevystä.

Partonin nimi nousi vielä 90-luvun alkupuolellakin parrasvaloihin, kun hänen vanha laulunsa nousi Whitney Houstonin laulamana superhitiksi. Partonin ura oli jo hiipumisvaiheessa, mutta siitäkin huolimatta Dolly vielä alkoi kirjoittaa bluegrass-tyylisuunnan musiikkia, joka oli ollut aina hänen suuri suosikkinsa. Parton vielä levytti kolme albumia, joista ensimmäinen sai vuoden parhaan bluegrass-albumin palkinnon.

Partonin saavutukset ja palkinnot

Jos katsotaan kokonaisvaltaisesti läpi historian, Dolly Parton seisoo aitiopaikalla countrymusiikin esiintyjänä koskaan. Hänellä on melkoinen lista saavutuksia ja palkintoja, muun muassa:

  • 25 RIAA-sertifioitua platina-, kulta-, ja multiplatina-levypalkintoa
  • 25 laulua, jotka ovat olleet countryn hittiykkösiä.
  • 41 albumia, jotka ovat kaikki nousseet top-10-listalle
  • 110 Partonin tekemää laulua ovat nousseet sinkkuhittien ykköseksi 40 vuoden ajalla
  • 2 Academy Awards -nimeämistä
  • 3 American Music Award -nimeämistä
  • 10 Country Music Association Awards -nimeämistä
  • 8 Grammy Awards -nimeämistä
  • 7 Academy of Country Music -nimeämistä

Supertähden ura on siis ollut ollut huikea. Edellä mainittujen saavutusten lisäksi Parton on yksi seitsemästä tunnetusta naislaulajasta, jotka ovat voittaneet Country Music Associationin vuoden viihdyttäjä -palkinnon. Yhteensä Partonilla on 46 Grammy Awards -nimeämistä, ja hän on yksi kymmenestä maailman laulajasta, jolla on suurin määrä Grammy-nimityksiä.

dolly-signEi ole siis ihme, että Partonilla on oma tähtensä Hollywoodin Walk of Fame –kadulla. Lisäksi hänet nimitettiin vielä 2000-luvulla “National Academy of Popular Music Song Writers Hall of Fame” -kisan tuomariston jäseneksi vuonna 2001. Suosikkilaulaja on jatkanut nimitysten saamista vielä pitkälti 2000-luvulla.

Broadcast Music Inc. palkitsi Partonin vuonna 2003 Icon Awardilla. Vuonna 2004 Dolly sai Living Legend -nimityksen US Library of Congressilta hänen countrymusiikkiperinteensä ylläpitämisestä.

Vuonna 2005 Dolly sai korkeimman mahdollisemman taiteen nimityksen USAn hallitukselta: National Medal of Arts, mikä on todella arvostettu kulttuuripiireissä. Vuonna 2006 Parton jatkoi nimityksien keräämistä ja sai taiteen piirissä Kennedy Centeriltä palkinnon. Johny Mercer -palkinto ojennettiin Partonille 2007, ja vielä vuonna 2011 Parton pokkasi elinikäisen Grammy Award -palkinnon kyvyistään näyttelijänä.